Riston lähdettyä siirrettiin vene varsinaiselle vieraspaikalle ja lähdettiin pyörillä kaupunkiin. Raahessa on myöskin viehättävä vanha kaupunki, keskellä Pietari Brahen patsas. Parhaillaan täällä vietetään Pekan päiviä 41. kerran ja monenlaista ohjelmaa on tarjolla. Käytiin Raahen museossa eli Pakkahuoneen museossa, jossa mm. säilytetään Raahen vanhan kirkon värikkäitä Mikael Baltin tekemiä puuveistoksia 1600-luvulta. Käytiin Kruununmakasiinissa, jossa maailman vanhin sukelluspuku, peräisin 1700-luvulta, tehty vasikannahasta. Se on museon aarre. Käytiin vesitornin 13. kerroksessa olevassa näköalaravintolassa syömässä. Käytiin kaupassa. Vettä satoi ja kastuttiin.
27.6.2013 torstaina Helena
"Arvostamme kovasti tätä kulttuuritekoa, mutta emme ole vielä toistaiseksi kyenneet tukemaan taloudellisesti" sanoi Limingan kunnanjohtaja Rajala Galleria 23 Heiskarin avajaisissa eilen. Väkeä n.150, tunnelma ja tarjoilut hyvät. Yhteensä 36 näytteille asettajaa, työt kiinnostavia ja monipuolisia. Matilla hienoa uutta toukokuista tuotantoa, Antin Fullereeni jännittavä, sisällä vahvat energiat, Juhon ladossa oleva iso työ todella vaikuttava. Tervetuloa tänne kulttuuripitäjään päin! Rtmljprak
VastaaPoista