perjantai 28. kesäkuuta 2013

Raahe - Marjaniemi Hailuodossa

Sirkka ja Jenna toivat kummityttömme Viljan aamulla satamaan. Aamukahvien jälkeen saattajat poistuivat ja miehistö Viljalla vahvistettuna valmistautui lähtöön. Tuuli navakasti etelästä (10 m/s), joten odottelimme jonkin aikaa ja lähdimme ulos klo 13.45, Kiharaisen alkupätkän jlkeen nostimme purjeet ja ajoimme ulos Raahesta. Laitoimme karttaplotteriin tavoitepisteen Hailuodon Marjaniemen  sisäänajoväylälle ja lähdimme ajamaan sitä linjaa. Mantere taas hävisi paikoittain näkyvistä, Vilja selvisi hienosti melkoisesta merenkäynnistä. Tuuli loppui( mutta ei merenkäynti) n.4 mailia ennen tavoitepistettämme, joten jatkoimme koneella Marjaniemeen. Perillä klo 19.35. Marjaniemi on hieno paikka, parhaillaan täällä on jokin rock-konsertti ( kuten oli Raahessakin esiintyjinä mm. Frederik ja Matti Nykänen!).
Perjantaina 28.6. Paavo 

1 kommentti:

  1. Täällä Koivuhaassa sankan sumun keskellä saunotaan ammeen kera ja paistetaan makkaraa. Jännitimme teidän tämän päivän tuulta. Ja kiva lukea, että Vilja ensikertalaisena purjehtijana selvisi hyvin. Terveisin me kaikki

    VastaaPoista