Aamulla satoi ja tuuli kovasti. Päivä oli huoltopäivä. Kippari vaihtoi Ilonalle vaipat. Ilonalla on oikeat lastenvaipat pilsseissä ja moottorin ympärillä. Ilona oli laskenut vähän alleen. Edelleen on arvoitus, miksi Ilona ei osaa pysyä täysin kuivana. Ilona on pelannut muuten loistavasti. Tuuligeneraattori, aurinkopaneeli ja maasähkö satamassaolon aikana pitävät kylmälaukun kylmänä. Försti järjesteli tavaroita ja pesi kaksi koneellista pyykkiä. Satamarakennuksessa on pyykinpesukone ja kuivaaja. Nyt on raikkaat vaatteet juhannukseksi. Förstiltä kesähepenekassista ei ollut likaantunut mitään, mutta lämminvaatekassista oli käytetty lähes kaikkia.
Kolmen paikkeilla sade vähän hellitti ja lähdettiin keskustaan. Oltiin nälkäisiä ja haluttiin ensin syömään. Ravintolat olivat kiinni. Kuulemma koska on midsommar. Kierreltiin ja bongattiin joitakin keskustan nähtävyyksiä ulkoapäin. Löydettiin aukioleva kiinalainen ravintola. Hyvää oli. Sitten kauppaan ja kohti satamaa ostosten kanssa. Heti torin laidassa Hovioikeudenpuistikko-kadulla yhden ravintolan edessä olikin jazz-konsertti, neljä muusikkoa, solistina Monika Aspelund. Jäätiin kuuntelemaan. Se kruunasi koko päivän ja Vaasan.
Vaasan saaristossa on se osa Merenkurkkua, joka on hyväksytty maailmanperintöalueiden luetteloon maankohoamisen vuoksi. Toinen osa samasta alueesta on Ruotsin puolella. Jääkaudella mannerjään keskikohta on sijainnut Merenkurkun alueella. Mannerjää on ollut paksuimmillaan lähes kolme kilometriä 20000 vuotta sitten. Jään sulaminen on aiheuttanut pyykkilautamoreeneja eli pitkulaisia saaria vieri viereen. Siltä se matkalla näyttikin.
20.6.2013 torstaina Helena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti