keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Rauma

Raumalaissi jaarituksii...
Yöllä satoi kuin E:n p:stä ja aamulla taivas oli pikimusta ja tuuli reipasta. Aamupalan aikana pilvet hävisivät, joten kaupunkireissulle. Wanha Rauma on hieno, maailmanperintö kohde syystä! Kierreltiin vanhaa Raumaa ja lounaan jälkeen kippari ja försti erkaantuvat, försti laivanvarustajan kotimuseoon, Marelaan, hautausmaalle ja Pyhän ristin kirkkoon (1400 -luvulta) ja kippari hienoon merimuseoon.
Alunperin oli tarkoitus siirtyä yöksi Rauman edustalla olevaan Kylmäpihlajan majakkasaareen, mutta koillistuuli oli sen verran navakka, että päätimme jäädä toiseksi yöksi Poroholmaan, Kylmäpihlajaan menemme huomenna.
Edellisessä viestimissä jäi kertomatta, että matkalla Raumalle ylitimme 61. leveyspiirin. Yksi leveyspiirin aste tarkoittaa 108 kilometriä ja näitä leveyspiirin ylityksiä pitäisi jokunen vielä tulla. Merikotkan näimme lähellä Katanpäätä ja toinen lensi ylitsemme tässä satamassa.
11.6.2013 tiistaina
Paavo

2 kommenttia:

  1. Hellurei seilaajat,
    nyt alkaa tulla saarien ja majakoitten nimiä, jotka ovat tuttuja ahkeralle radionkuuntelijalle jo lapsuudesta. Mielikuvat esim Kylmäpihlajasta palautuvat mieleen edelleen, jännittäviä nimiä ja paikkoja!Savolaitytölle Pohjanlahden rannikko on tuntematon ja eksoottinen!
    Matkanne on myös mahtava kulttuuripläjäys kotosuomestamme!
    Lastenjuhlista pihaltanne on ihania kuvia, vaikka Leo ei suostunutkmaan hymyilemään, ilmoitti muuten lempivärikseen mustan! Kaikilla oli hauskaa ja Elli ilmoitti olevansa Elsan, Laurin, Kaisan ja minunm kaveri ja toivoi uutta tapaamista. Itse en ehtinyt (jalksanut) tramboliinille, mutta tulen joku toinen kerta!
    Siis isokiitos pihan lainasta!
    Eilen sitten kuvasinkin "mummojoulun" Joulutähdentiellä!
    Pääsin viikonloppuna kunnon elämän makuun Haapalhadessa. Max oli nuotanvedossa mukana, saaliina muikkuja ja sai myös virvelillä hauen. Eli ruokapuoli kunnossa, ehdin myös tuijotella järven pintaa ja savolaisen aavaa ulappaa ja mietteet osuivat teihin!
    Siis hengessä mukana! Nautikaa!
    Jatta

    VastaaPoista
  2. Tervehdys maailman matkaajat,
    aika haastavalta tuntuu matkan alku! Ei muuta kuin leppoisia menotuulia! Olemme Leenan kanssa viidettä päivää Bulgarian vuorilla Sopotissa, vain kahtena päivä on toistaiseksi päässyt ilmaan. Myös täällä säät vaihtuvat tiuhaan. Ensin on hellettä 30 astetta ja parin tunnin päästä sataa kaatamalla ja myrskyää. Vähän muistutusta keleistä joita on tänä kesänä ollut mm Tsekissä ja Itävallassaa.. Huomenna kolmen neljän päivän matkalle Varnaan ja sieltä etelään kreikan rajalle. Sieltä saattaisi löytyä paremmat startti-ilmat. Pärjäillään! Juha

    VastaaPoista