keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Gåshällan- Vaskiluoto, Vaasa

Aamutoimet hoidettiin muuten entiseen tapaan, mutta koska olimme pitkän narun erottamia laiturista, huusissa käynti hoidettiin kumiveneellä!
Lähdettiin klo 8,45 laiturista. Tuuli tuli lännestä ja nostimme heti molemmat purjeet. Mutta tuuli oli heikko ja maininki melkoinen seurauksena, että purjeet vain paukkuivat keinutuksessa eivätkä vieneet meitä eteenpäin. Siis purjeet alas ja kone päälle. Kolme tuntia koneella läpi maailmanperintösaariston, hienoa ja kivistä. Tuuli kääntyi jossakin vaiheessa heikkona itään ja lopulta etelään voimistuen niin, että purjehdusindikaattorimme, tuuligeneraattorikin heräsi henkiin. Keulapurje ulos ja tulimme takatuulessa hyvää vauhtia. Leveyspiirin 63 ylitimme 6,2 solmun vauhdilla ja juhlistimme sitä tavan mukaan jallupaukulla. Förstin eiliset pelontunteet olivat tipotiessään, hyvä!
Rantauduimme Vaskiluodon vierssatamaan Vaasassa klo 19.30. Päivärupeaman pituudeksi tuli 45 merimailia eli n. 81 km.
Keskiviikkona 19.6. Paavo

2 kommenttia:

  1. Moi

    Täällä alkaa kesäloma ja kohta nokka kohti Martinniemeä. Asiasta ymmärtämättä paljonkaan, niin eikö tuo ole hyvä päivärupeama? Myötäisiä tuulia! Ja terveiset sinne ulapalle.

    Tv. Jana

    VastaaPoista
  2. Junassa Riikan, Karon, Mikon, Kessun ja Iidan kanssa matkalla Saukkosaareen juhannuksen viettoon. Ja minä siellä seuraavat 2 kuukautta. Partiotien rupeama on nyt takanapäin. Eilen viimeiltana painittiin ja leikittiin Karhu nukkuu ym. tramboliinilla Leon, Ellin,Mikon, Saara Elisan kanssa. Grillattiin. Saara Karolina haki lapset nukkumaan. Sampan saavuttua eiku saunomaan Mukavaa porista harvinaisessa kokoonpanossa. Partiotien viikot Saaran ja Tähkän kanssa olivat mukavat ja mutkattomat. Oli ihanaa. Tähkä on kyllä virkeä kaikissa rutiineissaan. Kävelylenkit olivat selkeitä, samoin yön nukkumapaikat.
    Kesäkuun aikana Antti on ollut rakentamassa n. vuoden suunnittelemaansa taideteosta, isoa fullereenia Heiskarin Matin navettagalleriaan Liminkaan. Asuukohan meissä kaikissa pieni taiteilija?
    Hyvää jussia, tuulia ja lepoisaa eloa toivottelee Kirsti & kumppanit

    VastaaPoista