lauantai 27. heinäkuuta 2013

Porin Reposaari - Ristikari 61 astetta 00,0' 21 astetta 16,9'

Eilinen förstin valinta, Iso Enskeri, oli väärä valinta. Se oli ikävä kokemus monella tapaa. Försti heräsi jo klo 8, kävi suihkussa ja tapasi monen veneen porukkaa. Vieressä olevaa saksalaisvenettä Herkulesta siivottiin perusteellisesti. Oli tulossa miehistönvaihdos. Herkulekselle oli suunniteltu Itämeren kierros: 155 päivää,11 miehistöä ja 3000 merimailia. Nykyinen miehistö oli purjehtinut Helsingistä. Mukana oli myös kaksi pikkupoikaa, joista toinen kertoi, että oli ollut aivan merisairas kaksi päivää. Olivat purjehtineet kaksi viikkoa. Pojilla oli kova ikävä kotiin.
Kipparin herättyä katsottiin merikortteja, sääennusteita ja syönnin jälkeen förstin innoittamana päätettiin lähteä Uuteenkaupunkiin. Förstillä on matkaväsymystä. On kestänyt niin kauan. Päästiin lähtemään klo 12, niin monien tuttujen kanssa siinä juteltiinkin. 
Ilma satamassa aivan helteinen. Olisiko lämmin purjehdus.  Oli ihan lämmin, mutta ei helteinen, toppatakissa tarkeni. Aluksi tuuli, mutta ajettiin moottorilla Porin ulosmenöväylän päähän ja pitempäänkin. Sitten purjeella jonkun aikaa, mutta moinasi. Yli puolet matkasta peilityynessä, myös Suomen Biskaja eli Rauman meri. Utua. Kylmäpihlaja ohitettiin ulkokautta. Kello oli jo paljon. Försti etsi merikortista, löytysikö jotain satamaa. Löytyi Ristikari, joka on varsinaisesti kalastama. Kippari kannatti. Vähän ennen tänne tuloa nähtiin hylje. Rantauduttiin klo 20.30. Tämä on oikein paratiisi. Muutamia vierasveneitä oli Satamassa. Ihmiset opastivat, minne rantautua, tulivat vastaanottamaan. Niin yleensä tapahtuukin. Hauskoja juttuja. Kaloja polski ja pikkupoikia isineen kalastamassa. Lämmintä ja mukavaa.
Puhuin Marjutin kanssa puhelimessa ja hän sanoi koti-ikävästä, että siellähän ne lapset ja lastenlapset ja koti odottavat ja kotona voin sitten olla vaikka lopun ikääni. Totta.  Mutta kun on järki ja tunteet.
27.7.2013 lauantai Helena

1 kommentti:

  1. Kuumat terveiset Hesasta, kippari ja försti! Nyt pitkästä aikaa pääsin blogia lukemaan - kyllä on mainiota teitä edesottamuksinenne seurailla, ja kommentit niin kiinnostavia! Merimatkailuni on tiiviisti suuntautunut Haapasaareen, ja sinne taas tänään pyritään, samalla voin saattaa yhden polttarijuhlijan kotiin Kotkaan. Tunnelma tiivistyy Haapasaaressa kohoten korkeuksiin lauantaina! Turvallista kotimatkaa! toivottaa Irmis

    VastaaPoista